Löysätempolle tappio hyvän taistelun jälkeen!

Paljoa ei Löysätempon kevään aloitus helpottunut kun Forumille saatiin vieraaksi sarjajohtaja Voiman jälkeen sarjakakkonen PoNoVo. PoNoVo on tiukasti taistelussa vielä sarjan voitosta ja Löysätempon taistelessa sarjan toisessa päässä. Löysätempo esitteli ottelussa pari uutta pelaajaa kun maalin suulle aateli Aatu Nenonen #71 ja penkin päähän ottelun aluksi istahtanut Jesse Laukkanen #4 pukivat Löysänutut ensimmäistä kertaa päällensä.

Ottelun alkuun kupletin juoni oli selvä, PoNoVo myllytti omaa peliin ja Löysätempo iski terävästi vastaan. Ajassa 06:27 Veijo "Vetu" Peltonen nappasi 2min jäähyn ja Löysätempo alivoimalle. Löysä AV taisteli hyvin ja sai jäähyn tapettua. Tästä reilu minuutti ja PoNoVo iski ottelun avausmaalin, Konsta Vulli #82 hassutti Löysäpuolutuksen ja ujutti pallon vanhanaikaisella rysään. Erän lopussa Löysätempo nappaa vielä yhden 2min jäähyn, mutta siihen erän tilastomerkinnät jäävätkin.

Toisessa erässä alussa nähtiin taisteleva Löysäryhmä, mutta hyvistä paikoista huolimatta palloa ei maaliin asti saatu. Ajassa 27:04 PoNoVolle rangaistuslaukaus. Rankkaria laukomaan asettuu Niko Sollo #78, kivat on kynät, mutta Löysämaalivahti Aatu Nenonen #71 nappaa marjan hyppysiinsä ja peliä jatketaan 0-1 vierasjohdossa. Tästä reilu pari minuuttia ja peli onkin vierailla 0-3. Erätauolle lähdetään samoista lukemista.

Kolmannen erän alkuun Löysä saa unelmastartin kun Kai Kellmann #30 kanttaa pallon kaukaa takayläkulmaan. Kuitti saadaan heti perään kun Leevi Markkanen #64 karkaa Löysäpuolutukselta ja ujuttaa pallon längistä sisään. Ajassa 50:44 Löysätempo jälleen alivoimalle. 2 jäähyä tappanut Löysä AV ei kestä enää kolmatta, vaan Oskari Kangas #29 tykittää ratkaisevan tuntuisen maalin ja peli 1-5. Ottelun loppuun Valtteri "Veho" Hämäläinen kaunistelee lukemat ja PoNoVo kotimatkalle 2-5 voitto takataskussa.

Löysätempon ottelun parhaana palkittu Aatu Nenonen #71 napsii 28 torjuntaa. Virkaveli Juha Ahtiainen #74 toisessa päässä 22 torjuntaa. PoNoVo oli tiukasti kuskin paikalla koko ottelun, mutta Löysätempo taisteli mallikkaasti ja hieman viilattu pelitapa alkaa näkyä positiivisesti puolustus suuntaan. Hyökkäyksessä tuhlailtiin paikkoja oikein urakalla, ja paremmalla viimeistelyllä lukemat olisivat voineet olla toisenlaiset. Toki on sanottava, että myös Ponovolla oli omat paikkansa. ponovotappio.jpg



Arkisto

Valmistautuminen kauteen 2019-2020 käynnissä!

11.06.19

Imatralta tyhjä potti

18.02.19

Kouvolassa vastassa Klubi!

25.01.19

Löysätempolle tappio hyvän taistelun jälkeen!

22.01.19

Voima liian vahva Löysätempolle!

14.01.19

Sarjakärki vierailulle Forumille!

10.01.19

Löysätempo matkaa Heinolaan!

14.12.18

Sushukkaset naapaisi Löysätempon iltapalaksi!

12.12.18

Susijahtiin Forumille!

05.12.18

Isät vs. Pojat Forumilla!

03.12.18

Paikallisderby lauantaina!

30.11.18

Hämeenkoskelta tuomisina tappio!

25.11.18

Hämeenkoski kutsuu!

23.11.18

Jäähyily kostautui Löysätempolle!

21.11.18

Troopers saapuu Sport Forumille!

15.11.18

Lahdessa mollivoittoinen vierailu

04.11.18

Pisteiden metsästykseen Lahteen!

31.10.18

Korian Klubi taipui Löysätempon käsittelyssä!

27.10.18

Klassinen kuuden pisteen ottelu

25.10.18

Ponovo tyly isäntä

20.10.18

PoNoVon kimppuun...

19.10.18

Oppireissu Imatralle

12.10.18

Nokka kohti Imatraa

10.10.18

Löysätempo avasi kauden voitolla!

06.10.18

Perjantaina kajahtaa Kalevankankaalla!

04.10.18

Kausiennakko 2018-2019

02.10.18

Cuptaival päätökseen Joutsenossa!

05.09.18

Suomen Cup jatkuu Joutsenossa!

31.08.18

Löysätempo jatkoon Suomen Cupissa!

27.08.18

Löysätempon maratontaulukko päivitetty

24.08.18

Suomen Cup aloittaa sesongin!

23.08.18

Kausi päättyi voittojuhliin!

06.03.18

Löysätempo juhli kotikentällä!

12.02.18

Paikallispeleissä juhli Löysätempo!

24.01.18

Vuoden ensimmäisistä peleistä 3pst!

08.01.18

Sysmästä kahdella voitolla Mikkeliin

19.12.17

Hollolasta tuliaisena 4pst

04.12.17

Tahmeaa pelaamista isänpäivänä

13.11.17

Kuusankoskelta pisteet Mikkeliin!

23.10.17

Sarja-avauksesta voitto ja tappio

02.10.17

Leba vahvempi Suomen Cupin 3. kierroksella!

25.09.17

Löysätempon Cupissa jatkoon!

10.09.17

Savonlinnasta kylmää vettä niskaan!

20.03.17

Kohti nousukarsintoja!

17.03.17

Löysätempo 2-divarikarsintaan!

08.03.17

Paikallispeleistä voitto ja tappio

03.02.17

Paikallispelit Forumilla!

26.01.17

Sulkavalta 3pst

26.01.17

Suuntana Sulkava!

05.01.17

Matkalle Lappeenrantaan!

09.12.16

Vierumäeltä 2 sarjapistettä

05.12.16

Paikallispeleistä täysi pistepotti!

07.11.16

Paikallispelien vkloppu!

04.11.16

Lappeenrannasta kolme sarjapistettä ja piikkipaikka!

24.10.16

Kausi jatkuu Lappeenrannassa!

20.10.16

Kauden avauksesta täysi pistepotti!

04.10.16

Kausiennakko 2016-2017

29.09.16

Cup taival päätökseen!

19.09.16

Suomen Cup 2016 2. kierros

13.09.16

Löysätempon pelaajarunko kasassa.

13.08.16

Löysätempo aktiivinen siirtomarkkinoilla!

22.06.16

3-divisioonan sarjajärjestelmä ja joukkueet selvillä!

16.06.16

Löysätempon taustat kunnossa!

06.06.16

Löysätempo etsii pelaajia!

06.06.16

Karjalainen vuoden Löysä!

02.04.16

Tie pystyyn karsinnoissa!

02.04.16

2-divisioonakarsinnat käyntiin viikonloppua!

18.03.16

Runkosarja voitokkaasti maaliin!

15.03.16

Kotona nähtiin punaista!

25.02.16

Runkosarja lähenee loppuaan

17.02.16

Lappeenrannasta kaksi sarjapistettä

03.02.16

Löysätempo kärkikamppailuun Lappeenrantaan

28.01.16

Savonlinnasta täydet pisteet!

18.01.16

Joulutauko on taputeltu!

14.01.16

Jaskan nurkkaus: Matka Helvettiin ja takas.

11.01.16

Joulutauolle sarjakärjessä!

14.12.15

Vuosi pakettiin kotikentällä!

08.12.15

Orimattilasta voitto ja tappio!

02.12.15

Pyhänä Orimattilaan!

26.11.15

Savonlinnasta 3 pistettä!

12.11.15

Kohti Savonlinnan OKL-hallia

03.11.15

Obelix ja PoNoVo II nurin!

19.10.15

Edessä kovat taistot!

13.10.15

Jaskan nurkkaus: Tapaus Damski

01.10.15

Hieno startti kauteen

28.09.15

Kausi käyntiin kotona!

23.09.15

Kausiennakko 2015-2016

20.09.15

Jaskan nurkkaus: Osa 1

17.08.15

Miesten 3-divisioonassa muutoksia!

23.06.15

Karsinnan toinen osa!

26.03.15

Heinolalle ensimmäinen kiinnitys!

23.03.15