Orimattilasta voitto ja tappio!

Löysätempon sunnuntaipelailut Orimattilan Nikke Areenalla eivät olleet parasta salibandyä, mutta kotiintuomisina oli silti kaksi sarjapistettä. Joukkueen karavaani matkasi ensimmäistä kertaa Orimattilaan Nikke Areenalle, jossa sana "Areena" sai kyllä täysin uuden merkityksen. Areenana toimi ikivanha teollisuushalli, jossa puitteet mattoalustaa lukuunottamatta oli suorastaan surkeat. Pukutiloissa ei lienee ollut ainuttakaan neliötä, missä ei olisi kasvanut erilaisia bakteeristoja sekä suihkujen ja wc: sijaitseminen kirjaimellisesti pukukopissa aiheutti hämmenystä paikalla olleissa joukkueissa.

Ennakkotietojen mukaan salibandykaukalon mitoiksi oli annettu 19x40metriä, mutta lieneekö Orimattilassa sitten hieman erilainen metrimitta kuin muualla. Kaukalo oli luvalla sanoen kapea ja varoalue laidan ja betoniseinän välillä oli huimat 5cm. Noh olosuhteet oli toki kaikilla samat, mutta ei kovinkaan hyvät.

Löysätempo - SB Heinola II 11-4 (5-1,2-1,4-2)
Löysätempon ja Heinolan välinen ottelu ratkesi käytänössä jo ensimmäisessä erässä. Kentällinen Sinkko (4+1), Räisä (0+3), Montonen (3+1), pakkeinaan Vänskä (0+2) ja Ryynänen oli huikeassa vedossa ja latoi palloa maaliin lähes jokaisessa vaihdossa. Ketju värkkäsi erässä viisi maalia ja koko ottelussa kahdeksan, joten voittajasta ei ollut epäselvyyttä.

Heinola pyristeli matkassa sen mitä pystyi, mutta Löysätempon perus tekeminen oli sillä tasolla, että Mattila maalillaan sai olla muutamia jaksoja lukuunottamatta varsin levollisin mielin. Kapeasta kaukalosta johtuen mitään salibandyjuhlaa ottelu ei ollut, vaan pelaaminen oli kirjaimellisesti "sunnuntaisählyä".

Löysätempo - Palikat 7-11 (1-1,3-7,3-3)
Toisesta ottelusta tiedettiin jo ennakkoon tulevan vaikea peli. Palikat saivat hyvän edun kotikaukalostaan ja "areena" tuntuikin tukevan hyvin heidän pelitapaansa. Eli pitkä päätyyn ja perään. Palikat voittikin ottelussa suuren osan kaksinkamppailuista ja tuomarilinjan salliessa ottelu meni aika-ajoin halon hakkaamiseksi. Vähä maalisesta ensimmäisestä erästä huolimatta ottelusta tuli melkoinen ilotulitus.

Löysätempon surkea toinen erä ei antanut avaimia voittoon saakka, vaikka viimeisessä erässä joukkue ottikin kiitettävän loppukirin, jonka ansioista kirittiin aina kahden maalin päähän muutama minuutti ennen päätösvihellystä. Ajassa 42.15 näyttikin vielä siltä, että saadaan hyvä loppu aikaiseksi kun Palikka-hyökkääjä hölmöilee itsensä jäähylle selkään takalaamisen johdosta. Jostain käsittämättömästä syystä tuomari päättää kuitenkin antaa Löysätempolle myös jäähyn samaisesta tilanteesta. Keskustelujen jälkeen syynä on kuulemma "poikittainen maila vastustajaa kaulaan"... sinällään mielenkiintoinen näkemys, sillä Karjalaisen Erkan maila pysyi tilanteessa tukevasti lattiassa kiinni. Noh tasavajaalla jatkettiin ja Palikat niittaa ottelun tyhjään maaliin ja joukkueelle ansaittu voitto.

Onneksi kuluvalla kaudella tätä "areenaa" ei enää päästä hyödyntämään ja joukkue odottaakin revanssinpaikkaa helmikuussa Sport Forumilla.

Tappiosta huolimatta Löysätempo säilyttää piikkipaikan sarjassa, mutta kärki tasoittui entisestään, neljän joukkueen hakiessa karkumatkaa muihin nähden.

Näistä asetelmista pelejä jatketaan Sport Forumilla 13.12.

Löysätempon pistemiehet turnauksessa:
Sinkko Jussi 7+1
Montonen Tero 3+2
Räisä Iiro 0+5
Lahtinen Eetu 2+1
Kellman Kai 1+2
Pirinen Raine 2+0
Vänskä Valtteri 0+2
Damski Samuel 1+0
Karjalainen Erkka 1+0
Toivanen Mikko 1+0
Honkonen Joni 0+1
Karjalainen Antti 0+1
Mäkinen Jouni 0+1
Pitkänen Juha-Matti 0+1

nikkeareena.jpg



Arkisto

Leba päätti Löysätempon Cup matkan!

29.10.19

Löysätempo jatkaa puhtaalla pelillä!

21.10.19

Hamina kaatui Löysätempon käsittelyssä!

07.10.19

Kauden avauksesta täysi pistepotti!

02.10.19

Löysätempo jatkoon Suomen Cupissa!

17.09.19

Valmistautuminen kauteen 2019-2020 käynnissä!

11.06.19

Imatralta tyhjä potti

18.02.19

Kouvolassa vastassa Klubi!

25.01.19

Löysätempolle tappio hyvän taistelun jälkeen!

22.01.19

Voima liian vahva Löysätempolle!

14.01.19

Sarjakärki vierailulle Forumille!

10.01.19

Löysätempo matkaa Heinolaan!

14.12.18

Sushukkaset naapaisi Löysätempon iltapalaksi!

12.12.18

Susijahtiin Forumille!

05.12.18

Isät vs. Pojat Forumilla!

03.12.18

Paikallisderby lauantaina!

30.11.18

Hämeenkoskelta tuomisina tappio!

25.11.18

Hämeenkoski kutsuu!

23.11.18

Jäähyily kostautui Löysätempolle!

21.11.18

Troopers saapuu Sport Forumille!

15.11.18

Lahdessa mollivoittoinen vierailu

04.11.18

Pisteiden metsästykseen Lahteen!

31.10.18

Korian Klubi taipui Löysätempon käsittelyssä!

27.10.18

Klassinen kuuden pisteen ottelu

25.10.18

Ponovo tyly isäntä

20.10.18

PoNoVon kimppuun...

19.10.18

Oppireissu Imatralle

12.10.18

Nokka kohti Imatraa

10.10.18

Löysätempo avasi kauden voitolla!

06.10.18

Perjantaina kajahtaa Kalevankankaalla!

04.10.18

Kausiennakko 2018-2019

02.10.18

Cuptaival päätökseen Joutsenossa!

05.09.18

Suomen Cup jatkuu Joutsenossa!

31.08.18

Löysätempo jatkoon Suomen Cupissa!

27.08.18

Löysätempon maratontaulukko päivitetty

24.08.18

Suomen Cup aloittaa sesongin!

23.08.18

Kausi päättyi voittojuhliin!

06.03.18

Löysätempo juhli kotikentällä!

12.02.18

Paikallispeleissä juhli Löysätempo!

24.01.18

Vuoden ensimmäisistä peleistä 3pst!

08.01.18

Sysmästä kahdella voitolla Mikkeliin

19.12.17

Hollolasta tuliaisena 4pst

04.12.17

Tahmeaa pelaamista isänpäivänä

13.11.17

Kuusankoskelta pisteet Mikkeliin!

23.10.17

Sarja-avauksesta voitto ja tappio

02.10.17

Leba vahvempi Suomen Cupin 3. kierroksella!

25.09.17

Löysätempon Cupissa jatkoon!

10.09.17

Savonlinnasta kylmää vettä niskaan!

20.03.17

Kohti nousukarsintoja!

17.03.17

Löysätempo 2-divarikarsintaan!

08.03.17

Paikallispeleistä voitto ja tappio

03.02.17

Paikallispelit Forumilla!

26.01.17

Sulkavalta 3pst

26.01.17

Suuntana Sulkava!

05.01.17

Matkalle Lappeenrantaan!

09.12.16

Vierumäeltä 2 sarjapistettä

05.12.16

Paikallispeleistä täysi pistepotti!

07.11.16

Paikallispelien vkloppu!

04.11.16

Lappeenrannasta kolme sarjapistettä ja piikkipaikka!

24.10.16

Kausi jatkuu Lappeenrannassa!

20.10.16

Kauden avauksesta täysi pistepotti!

04.10.16

Kausiennakko 2016-2017

29.09.16

Cup taival päätökseen!

19.09.16

Suomen Cup 2016 2. kierros

13.09.16

Löysätempon pelaajarunko kasassa.

13.08.16

Löysätempo aktiivinen siirtomarkkinoilla!

22.06.16

3-divisioonan sarjajärjestelmä ja joukkueet selvillä!

16.06.16

Löysätempon taustat kunnossa!

06.06.16

Löysätempo etsii pelaajia!

06.06.16

Karjalainen vuoden Löysä!

02.04.16

Tie pystyyn karsinnoissa!

02.04.16

2-divisioonakarsinnat käyntiin viikonloppua!

18.03.16

Runkosarja voitokkaasti maaliin!

15.03.16

Kotona nähtiin punaista!

25.02.16

Runkosarja lähenee loppuaan

17.02.16

Lappeenrannasta kaksi sarjapistettä

03.02.16

Löysätempo kärkikamppailuun Lappeenrantaan

28.01.16

Savonlinnasta täydet pisteet!

18.01.16

Joulutauko on taputeltu!

14.01.16

Jaskan nurkkaus: Matka Helvettiin ja takas.

11.01.16

Joulutauolle sarjakärjessä!

14.12.15

Vuosi pakettiin kotikentällä!

08.12.15

Orimattilasta voitto ja tappio!

02.12.15

Pyhänä Orimattilaan!

26.11.15

Savonlinnasta 3 pistettä!

12.11.15

Kohti Savonlinnan OKL-hallia

03.11.15

Obelix ja PoNoVo II nurin!

19.10.15

Edessä kovat taistot!

13.10.15

Jaskan nurkkaus: Tapaus Damski

01.10.15

Hieno startti kauteen

28.09.15

Kausi käyntiin kotona!

23.09.15

Kausiennakko 2015-2016

20.09.15

Jaskan nurkkaus: Osa 1

17.08.15

Miesten 3-divisioonassa muutoksia!

23.06.15

Karsinnan toinen osa!

26.03.15

Heinolalle ensimmäinen kiinnitys!

23.03.15