Joulutauko on taputeltu!

Miesten 3-divisioonan joulutauko on ohi ja Löysätempon pelit jatkuvat Savonlinnan OKL-hallin parketilla tulevana sunnuntaina. Tauolla joukkue piti hieman ansaittua lomaa, mutta viimeiset pari viikkoa on treenit pyörineet jo normaalisti. Valitettavasti influenssa ja muut taudit eivät joukkuetta kiertäneet ja poissaoloja on ollut runsaasti, myös viikonloppua silmällä pitäen. Pyhänä rosterista ovat varmuudella sivussa Tuomas Harju, Jaakko Mattila sekä Valtteri Vänskä. Myös Iiro Räisän pelaaminen on epävarmaa.

Löysätempo - VäPePa
Päivän ensimmäisessä pelissä vastaan asettuu sarjavitonen VäPePa. Joukkueet kohtasivat toisensa marraskuussa, jolloin Löysätempo vei ottelun hyvän kolmannen erän ansiosta lukemin 8-6. Tuolloin kovaa pelannut Sulkavan ylpeys piti Löysätempoa ahtaalla reilut pari erää ja helppoa ei varmasti tule tälläkään kertaa. Nähtäväksi jää kumpi on hereillä heti tauon jälkeen.

Löysätempo - TT Stars
Sarjaohjelmasta johtuen Löysätempo kohtaa TT Starsin vieraissa jo toistamiseen. Edellisellä kerralla pisteet tasattiin lukemin 4-4 ja tuosta ottelusta Löysätempolle jäi ns. *askan maku suuhun, sillä reilu 4-0 johto sössittiin viimeisessä erässä totaalisesti. Tähtisikermä on vaikea porukka ja hyötyvät kotikentällään jälleen farmisopimuksestaan Top Teamin kanssa. Olettaa sopii, että Top Team tähdet ovat tälläkin kertaa mukana.

Su 17.1.2016
Klo 11.30 Löysätempo - VäPePa
Klo 14.30 Löysätempo - TT Stars




Arkisto

Leba päätti Löysätempon Cup matkan!

29.10.19

Löysätempo jatkaa puhtaalla pelillä!

21.10.19

Hamina kaatui Löysätempon käsittelyssä!

07.10.19

Kauden avauksesta täysi pistepotti!

02.10.19

Löysätempo jatkoon Suomen Cupissa!

17.09.19

Valmistautuminen kauteen 2019-2020 käynnissä!

11.06.19

Imatralta tyhjä potti

18.02.19

Kouvolassa vastassa Klubi!

25.01.19

Löysätempolle tappio hyvän taistelun jälkeen!

22.01.19

Voima liian vahva Löysätempolle!

14.01.19

Sarjakärki vierailulle Forumille!

10.01.19

Löysätempo matkaa Heinolaan!

14.12.18

Sushukkaset naapaisi Löysätempon iltapalaksi!

12.12.18

Susijahtiin Forumille!

05.12.18

Isät vs. Pojat Forumilla!

03.12.18

Paikallisderby lauantaina!

30.11.18

Hämeenkoskelta tuomisina tappio!

25.11.18

Hämeenkoski kutsuu!

23.11.18

Jäähyily kostautui Löysätempolle!

21.11.18

Troopers saapuu Sport Forumille!

15.11.18

Lahdessa mollivoittoinen vierailu

04.11.18

Pisteiden metsästykseen Lahteen!

31.10.18

Korian Klubi taipui Löysätempon käsittelyssä!

27.10.18

Klassinen kuuden pisteen ottelu

25.10.18

Ponovo tyly isäntä

20.10.18

PoNoVon kimppuun...

19.10.18

Oppireissu Imatralle

12.10.18

Nokka kohti Imatraa

10.10.18

Löysätempo avasi kauden voitolla!

06.10.18

Perjantaina kajahtaa Kalevankankaalla!

04.10.18

Kausiennakko 2018-2019

02.10.18

Cuptaival päätökseen Joutsenossa!

05.09.18

Suomen Cup jatkuu Joutsenossa!

31.08.18

Löysätempo jatkoon Suomen Cupissa!

27.08.18

Löysätempon maratontaulukko päivitetty

24.08.18

Suomen Cup aloittaa sesongin!

23.08.18

Kausi päättyi voittojuhliin!

06.03.18

Löysätempo juhli kotikentällä!

12.02.18

Paikallispeleissä juhli Löysätempo!

24.01.18

Vuoden ensimmäisistä peleistä 3pst!

08.01.18

Sysmästä kahdella voitolla Mikkeliin

19.12.17

Hollolasta tuliaisena 4pst

04.12.17

Tahmeaa pelaamista isänpäivänä

13.11.17

Kuusankoskelta pisteet Mikkeliin!

23.10.17

Sarja-avauksesta voitto ja tappio

02.10.17

Leba vahvempi Suomen Cupin 3. kierroksella!

25.09.17

Löysätempon Cupissa jatkoon!

10.09.17

Savonlinnasta kylmää vettä niskaan!

20.03.17

Kohti nousukarsintoja!

17.03.17

Löysätempo 2-divarikarsintaan!

08.03.17

Paikallispeleistä voitto ja tappio

03.02.17

Paikallispelit Forumilla!

26.01.17

Sulkavalta 3pst

26.01.17

Suuntana Sulkava!

05.01.17

Matkalle Lappeenrantaan!

09.12.16

Vierumäeltä 2 sarjapistettä

05.12.16

Paikallispeleistä täysi pistepotti!

07.11.16

Paikallispelien vkloppu!

04.11.16

Lappeenrannasta kolme sarjapistettä ja piikkipaikka!

24.10.16

Kausi jatkuu Lappeenrannassa!

20.10.16

Kauden avauksesta täysi pistepotti!

04.10.16

Kausiennakko 2016-2017

29.09.16

Cup taival päätökseen!

19.09.16

Suomen Cup 2016 2. kierros

13.09.16

Löysätempon pelaajarunko kasassa.

13.08.16

Löysätempo aktiivinen siirtomarkkinoilla!

22.06.16

3-divisioonan sarjajärjestelmä ja joukkueet selvillä!

16.06.16

Löysätempon taustat kunnossa!

06.06.16

Löysätempo etsii pelaajia!

06.06.16

Karjalainen vuoden Löysä!

02.04.16

Tie pystyyn karsinnoissa!

02.04.16

2-divisioonakarsinnat käyntiin viikonloppua!

18.03.16

Runkosarja voitokkaasti maaliin!

15.03.16

Kotona nähtiin punaista!

25.02.16

Runkosarja lähenee loppuaan

17.02.16

Lappeenrannasta kaksi sarjapistettä

03.02.16

Löysätempo kärkikamppailuun Lappeenrantaan

28.01.16

Savonlinnasta täydet pisteet!

18.01.16

Joulutauko on taputeltu!

14.01.16

Jaskan nurkkaus: Matka Helvettiin ja takas.

11.01.16

Joulutauolle sarjakärjessä!

14.12.15

Vuosi pakettiin kotikentällä!

08.12.15

Orimattilasta voitto ja tappio!

02.12.15

Pyhänä Orimattilaan!

26.11.15

Savonlinnasta 3 pistettä!

12.11.15

Kohti Savonlinnan OKL-hallia

03.11.15

Obelix ja PoNoVo II nurin!

19.10.15

Edessä kovat taistot!

13.10.15

Jaskan nurkkaus: Tapaus Damski

01.10.15

Hieno startti kauteen

28.09.15

Kausi käyntiin kotona!

23.09.15

Kausiennakko 2015-2016

20.09.15

Jaskan nurkkaus: Osa 1

17.08.15

Miesten 3-divisioonassa muutoksia!

23.06.15

Karsinnan toinen osa!

26.03.15

Heinolalle ensimmäinen kiinnitys!

23.03.15