Savonlinnasta täydet pisteet!
Löysätempo sai pelipäivää edeltävänä iltana iloisen uutisen, kun ennakkotiedoista poiketen Tuomas Harju pystyi osallistumaan reissuun. Näin ollen jalkeille saatiin maalivahdin lisäksi kolme täyttä viisikkoa, kun poissa olivat Antti Karjalainen, Valtteri Vänskä ja maalivahti Jaakko Mattila. Sarjaohjelmasta johtuen Löysätempo oli edellisenä päivänä menettänyt sarjan kärkipaikan kaksi ottelua enemmän pelanneelle PoNoVon kakkosjoukkueelle ja halusikin napata kärkipaikan pikaisesti takaisin itselleen.
Löysätempo - VäPePa 7-4 (1-2,2-1,4-1)
Löysätempo oli ottelun ensimmäisessä erässä vaikeuksissa kovaa pelanneiden sulkavalaisten kanssa. Liekko heikko alkulämmittely ja bussissa istuminen saanut joukkueen jalat kohmeeseen, mutta ensimmäinen erä oli Väpepan. Väpepa siirtyy 1-0 johtoon viiden minuutin pelin jälkeen ylivoimalla ja lisämaalejakin olisi tullut ilman Matti Perälän hyviä torjuntoja. Erän loppua kohden Löysätempo pääsee paremmin peliin mukaan ja Tuomas Harju tasoittaa ottelun ajassa 10.39. Valitettavasti tasatilanteessa ei pitkää pysytty, sillä ainoastaan minuutti tästä siirtyy VäPePa jälleen johtoon komean kuvion päätteeksi.
Erätauolla valmennusjohto hieman herättelee unisia Löysäpelaajia ja toiseen erään tuleekin aivan erinäköinen joukkue. Toinen erä pelataan lähes kokonaisuudessaan VäPePan päädyssä, mutta uhrautuvasti puolustaneet sulkavalaiset selviävät urakastaan ainoastaan kahdella takaiskumaalilla (Harju, Lahtinen maalareina). VäPePan paikat ovat harvassa, joskin vaarallisia vastahyökkäyksiä nähdään muutama. Erän loppuun VäPePa pääsee tasoittamaan pelin onnekkaan pompun jäkeen, jossa pallo pomppaa puolustajan jalasta Perälän yli maaliin. Näin viimeiseen erään mennään tasatilanteessa 3-3.
Liekkö vahva toinen erä väsyttänyt VäPePan, sillä viimeinen erä on Löysätempon. Heti erän alkuun Pitkänen tykittää Löysätempon johtoon ja tästä johdosta joukkue ei enää luovu. Erän puolessa välissä nähdään ottelun ehkä ratkaisevin vaihe, kun VäPePa ottaa samassa ajassa kaksi jäähyä ja Montonen tykittää Löysätempon 5-3 ylivoimalla 5-3 johtoon. Vielä kun Pitkänen lisää löysäjohtoa hetken päästä, niin ottelu alkaa olla selvä. Erän lopussa VäPePa vielä kaventaa, mutta viimeisen niitin tyhjään maaliin käy kuljettamassa Kellman ja pisteet matkaa Mikkeliin lukemin 7-4
Löysätempo - TT Stars 8-3 (2-0,2-2,4-1)
Toisessa pelissä vastaan asteli kotijoukkue TT Stars, joka oli syyskaudella napannut pisteen Löysätempolta. Tällä kertaa haluttiin koko potti Mikkeliin ja tekeminen olikin vaadittavalla tasolla. Löysätempo vyöryttää hyviä hyökkäyksiä jatkuvasti Stars päätyyn ja nakuttaa nopeasti Pitkäsen ja Montosen toimesta taululle 2-0 lukemat ja tässä vaiheessa näyttikin siltä, että ottelu on nopeasti ohi. Lisämaaleja erässä ei kuitenkaan nähdä.
Toisessa erässä Lahtinen vie Löysätempon 3-0 johtoon, mutta tämän jälkeen Stars kipuaa nopeasti peliin mukaan, kahdella nopealla osumalla. Honkonen osuu erässä vielä kaukovedolla, mutta viimeiseen erään mennään yllättävän tasaisissa lukemissa 4-2.
Jälleen kerran Löysätempon materiaalin laajuus alkaa näkyä ja ensimmäisen pelin tavoin, viimeinen erä on Löysätempon. Maaleja nakutellaan tasaiseen tahtiin (maalareina Pitkänen, Toivanen x2 ja Peltonen) ja kun Stars onnistuu erässä ainoastaan kerran, ei voittajasta ole epäselvyyttä. Ottelu ei tarjonnut mitään erityishienouksia, mutta perustekeminen takasi tänään Löysätempolle voiton Starsista. Itse ottelusta selvittiin huomattavasti aamun peliä helpommalla ja peli oli kaikin puolin varsin siisti.
Neljän kärki karannut
Neljän joukkueen kärki (Löysätempo, PoNoVo II, Palikat ja Coyotes) on karannut muilta, kun pelaamatta on kuusi runkosarjan ottelua. Näistä joukkueista siis yksi nousee suoraan II-divisioonaa ja yksi jää nuolemaan näppejään, kahden joukkueen mennessä karsintoihin. Mikään joukkueista ei ole juurikaan pistemenetyksiä tehnyt, joten kova loppukamppailu joukkueiden välillä nähtänee keväällä. Sekoittaako muut joukkueet pakkaa? vai määräytyykö sijoitukset keskinäisten tulosten perusteella? Se nähdään tammi-maaliskuun välillä...
Löysätempon pistemiehet turnauksessa:
Pitkänen Juha-Matti 4+1
Toivanen Mikko 2+1
Harju Tuomas 2+0
Lahtinen Eetu 2+0
Montonen Tero 2+0
Honkonen Joni 1+1
Kellman Kai 1+1
Damski Samuel 0+2
Karjalainen Erkka 0+2
Ryynänen Lari 0+2
Peltonen Veijo 1+0
Mäkinen Jouni 0+1
Sinkko Jussi 0+1
Arkisto
Maratontaulukko päivitetty!
04.04.22
Manskarilta pisteet Mikkeliin!
24.11.21
Sysmästä ei tuliaisia
16.11.21
Kaksijakoinen ottelu Top Teamia vastaan
09.11.21
Saipa akatemia jäi Löysätempon jyrän alle
28.10.21
Huima kiri ei tuonut palkintoa
18.10.21
Taisteluvoitto Haminasta!
11.10.21
Stars ryöväsi pisteet Mikkelistä
04.10.21
Kausi käyntiin voitokkaasti
27.09.21
BB kaatui Sysmässä
25.11.20
Löysätempolle voitto jatkoajalla
13.11.20
Top Team haki pisteet Mikkelistä
10.11.20
Pisteet jäi Haminaan
02.11.20
Löysätempolle voitto pitkän kaavan mukaan
18.10.20
Hatsina otti niskalenkin
12.10.20
Pisteet kotiin Lappeenrannasta
28.09.20
Kohti tulevaa koronasta huolimatta!
27.04.20
Leba päätti Löysätempon Cup matkan!
29.10.19
Löysätempo jatkaa puhtaalla pelillä!
21.10.19
Hamina kaatui Löysätempon käsittelyssä!
07.10.19
Kauden avauksesta täysi pistepotti!
02.10.19
Löysätempo jatkoon Suomen Cupissa!
17.09.19
Valmistautuminen kauteen 2019-2020 käynnissä!
11.06.19
Imatralta tyhjä potti
18.02.19
Kouvolassa vastassa Klubi!
25.01.19
Löysätempolle tappio hyvän taistelun jälkeen!
22.01.19
Voima liian vahva Löysätempolle!
14.01.19
Sarjakärki vierailulle Forumille!
10.01.19
Löysätempo matkaa Heinolaan!
14.12.18
Sushukkaset naapaisi Löysätempon iltapalaksi!
12.12.18
Susijahtiin Forumille!
05.12.18
Isät vs. Pojat Forumilla!
03.12.18
Paikallisderby lauantaina!
30.11.18
Hämeenkoskelta tuomisina tappio!
25.11.18
Hämeenkoski kutsuu!
23.11.18
Jäähyily kostautui Löysätempolle!
21.11.18
Troopers saapuu Sport Forumille!
15.11.18
Lahdessa mollivoittoinen vierailu
04.11.18
Pisteiden metsästykseen Lahteen!
31.10.18
Korian Klubi taipui Löysätempon käsittelyssä!
27.10.18
Klassinen kuuden pisteen ottelu
25.10.18
Ponovo tyly isäntä
20.10.18
PoNoVon kimppuun...
19.10.18
Oppireissu Imatralle
12.10.18
Nokka kohti Imatraa
10.10.18
Löysätempo avasi kauden voitolla!
06.10.18
Perjantaina kajahtaa Kalevankankaalla!
04.10.18
Kausiennakko 2018-2019
02.10.18
Cuptaival päätökseen Joutsenossa!
05.09.18
Suomen Cup jatkuu Joutsenossa!
31.08.18
Löysätempo jatkoon Suomen Cupissa!
27.08.18
Löysätempon maratontaulukko päivitetty
24.08.18
Suomen Cup aloittaa sesongin!
23.08.18
Kausi päättyi voittojuhliin!
06.03.18
Löysätempo juhli kotikentällä!
12.02.18
Paikallispeleissä juhli Löysätempo!
24.01.18
Vuoden ensimmäisistä peleistä 3pst!
08.01.18
Sysmästä kahdella voitolla Mikkeliin
19.12.17
Hollolasta tuliaisena 4pst
04.12.17
Tahmeaa pelaamista isänpäivänä
13.11.17
Kuusankoskelta pisteet Mikkeliin!
23.10.17
Sarja-avauksesta voitto ja tappio
02.10.17
Leba vahvempi Suomen Cupin 3. kierroksella!
25.09.17
Löysätempon Cupissa jatkoon!
10.09.17
Savonlinnasta kylmää vettä niskaan!
20.03.17
Kohti nousukarsintoja!
17.03.17
Löysätempo 2-divarikarsintaan!
08.03.17
Paikallispeleistä voitto ja tappio
03.02.17
Paikallispelit Forumilla!
26.01.17
Suuntana Sulkava!
05.01.17
Matkalle Lappeenrantaan!
09.12.16
Vierumäeltä 2 sarjapistettä
05.12.16
Paikallispeleistä täysi pistepotti!
07.11.16
Paikallispelien vkloppu!
04.11.16
Lappeenrannasta kolme sarjapistettä ja piikkipaikka!
24.10.16
Kausi jatkuu Lappeenrannassa!
20.10.16
Kauden avauksesta täysi pistepotti!
04.10.16
Kausiennakko 2016-2017
29.09.16
Cup taival päätökseen!
19.09.16
Suomen Cup 2016 2. kierros
13.09.16
Löysätempon pelaajarunko kasassa.
13.08.16
Löysätempo aktiivinen siirtomarkkinoilla!
22.06.16
3-divisioonan sarjajärjestelmä ja joukkueet selvillä!
16.06.16
Löysätempon taustat kunnossa!
06.06.16
Löysätempo etsii pelaajia!
06.06.16
Karjalainen vuoden Löysä!
02.04.16
Tie pystyyn karsinnoissa!
02.04.16
2-divisioonakarsinnat käyntiin viikonloppua!
18.03.16
Runkosarja voitokkaasti maaliin!
15.03.16
Kotona nähtiin punaista!
25.02.16
Runkosarja lähenee loppuaan
17.02.16
Lappeenrannasta kaksi sarjapistettä
03.02.16
Löysätempo kärkikamppailuun Lappeenrantaan
28.01.16
Savonlinnasta täydet pisteet!
18.01.16
Joulutauko on taputeltu!
14.01.16
Jaskan nurkkaus: Matka Helvettiin ja takas.
11.01.16
Joulutauolle sarjakärjessä!
14.12.15
Vuosi pakettiin kotikentällä!
08.12.15
Orimattilasta voitto ja tappio!
02.12.15
Pyhänä Orimattilaan!
26.11.15
Savonlinnasta 3 pistettä!
12.11.15
Kohti Savonlinnan OKL-hallia
03.11.15
Obelix ja PoNoVo II nurin!
19.10.15
Edessä kovat taistot!
13.10.15
Jaskan nurkkaus: Tapaus Damski
01.10.15
Hieno startti kauteen
28.09.15
Kausi käyntiin kotona!
23.09.15
Kausiennakko 2015-2016
20.09.15
Jaskan nurkkaus: Osa 1
17.08.15
Miesten 3-divisioonassa muutoksia!
23.06.15
Karsinnan toinen osa!
26.03.15
Heinolalle ensimmäinen kiinnitys!
23.03.15