Nokka kohti Imatraa

Torstaina 11.10 Löysätempon karavaani starttaa kohti Imatraa. Otteluohjelmakaan ei anna armoa vaan jälleen kohdataan yksi lohkon ennakkosuosikeista, kun vastaan asettuu koskikaupungin ylpeys Imatran Voima. Avauspelissään ennakkoluulottomasti pelannut ja voiton ottanut Löysätempo, lähtee jälleen haastamaan isompiaan. Arki-iltana pelattava vieraspeli tuo omat haasteensa, mutta jalkeille on saatu jälleen laadukas rosteri. Poissa varmuudella ovat vain Raine Pirinen #14 ja Veijo Peltonen #6.

Voiman viime kausi päättyi pieneen pettymykseen, kun matka pudotuspeleissä katkesi ensimmäisellä kierroksella Ponovon käsittelyssä. Voiman rosterista löytyy tukku pelimiehiä. Mikkeliläisille tuttu "iso paha" Simo Kettunen ja myös Mikkelin ulkopuolella tunnettu Tapio Kinnunen aiheuttavat varmasti päänvaivaa Löysätempolle. Avausottelussaan Voima hurjasteli 4-16 voittoon Kosken Dynamosta, tälläisiin lukemiin torstaina tuskin päästään, mutta haaste on Löysätempolle jokatapauksessa äärimmäiasen kova.

Löysätempon puolelta kannattaa seurata mielenkiinnolla, jatkaako avausottelussa hatut kentälle pamauttanut Kai Kellmann #30 maalitehtailuaan. Ensimmäistä kertaa pelaavassa kokoonpanossa tällä kaudella on myös Teemu Valtonen #5. Kannattaa myös seurata monitoimimies Valtteri "Veho" Hämäläistä #20, miehen voi heittää paikalle kuin paikalle ja suoritus on takuuvarma.

Seuraa ottelua livenä:
https://salibandy.fi/tulokset/#/ottelu/voima-loysatempo/10012/3995 löysä_kaitsu2.jpg



Arkisto

Maratontaulukko päivitetty!

04.04.22

Manskarilta pisteet Mikkeliin!

24.11.21

Sysmästä ei tuliaisia

16.11.21

Kaksijakoinen ottelu Top Teamia vastaan

09.11.21

Saipa akatemia jäi Löysätempon jyrän alle

28.10.21

Huima kiri ei tuonut palkintoa

18.10.21

Taisteluvoitto Haminasta!

11.10.21

Stars ryöväsi pisteet Mikkelistä

04.10.21

Kausi käyntiin voitokkaasti

27.09.21

Kausi ohi!

26.02.21

BB kaatui Sysmässä

25.11.20

Löysätempolle voitto jatkoajalla

13.11.20

Top Team haki pisteet Mikkelistä

10.11.20

Pisteet jäi Haminaan

02.11.20

Löysätempolle voitto pitkän kaavan mukaan

18.10.20

Hatsina otti niskalenkin

12.10.20

Pisteet kotiin Lappeenrannasta

28.09.20

Kohti tulevaa koronasta huolimatta!

27.04.20

Leba päätti Löysätempon Cup matkan!

29.10.19

Löysätempo jatkaa puhtaalla pelillä!

21.10.19

Hamina kaatui Löysätempon käsittelyssä!

07.10.19

Kauden avauksesta täysi pistepotti!

02.10.19

Löysätempo jatkoon Suomen Cupissa!

17.09.19

Valmistautuminen kauteen 2019-2020 käynnissä!

11.06.19

Imatralta tyhjä potti

18.02.19

Kouvolassa vastassa Klubi!

25.01.19

Löysätempolle tappio hyvän taistelun jälkeen!

22.01.19

Voima liian vahva Löysätempolle!

14.01.19

Sarjakärki vierailulle Forumille!

10.01.19

Löysätempo matkaa Heinolaan!

14.12.18

Sushukkaset naapaisi Löysätempon iltapalaksi!

12.12.18

Susijahtiin Forumille!

05.12.18

Isät vs. Pojat Forumilla!

03.12.18

Paikallisderby lauantaina!

30.11.18

Hämeenkoskelta tuomisina tappio!

25.11.18

Hämeenkoski kutsuu!

23.11.18

Jäähyily kostautui Löysätempolle!

21.11.18

Troopers saapuu Sport Forumille!

15.11.18

Lahdessa mollivoittoinen vierailu

04.11.18

Pisteiden metsästykseen Lahteen!

31.10.18

Korian Klubi taipui Löysätempon käsittelyssä!

27.10.18

Klassinen kuuden pisteen ottelu

25.10.18

Ponovo tyly isäntä

20.10.18

PoNoVon kimppuun...

19.10.18

Oppireissu Imatralle

12.10.18

Nokka kohti Imatraa

10.10.18

Löysätempo avasi kauden voitolla!

06.10.18

Perjantaina kajahtaa Kalevankankaalla!

04.10.18

Kausiennakko 2018-2019

02.10.18

Cuptaival päätökseen Joutsenossa!

05.09.18

Suomen Cup jatkuu Joutsenossa!

31.08.18

Löysätempo jatkoon Suomen Cupissa!

27.08.18

Löysätempon maratontaulukko päivitetty

24.08.18

Suomen Cup aloittaa sesongin!

23.08.18

Kausi päättyi voittojuhliin!

06.03.18

Löysätempo juhli kotikentällä!

12.02.18

Paikallispeleissä juhli Löysätempo!

24.01.18

Vuoden ensimmäisistä peleistä 3pst!

08.01.18

Sysmästä kahdella voitolla Mikkeliin

19.12.17

Hollolasta tuliaisena 4pst

04.12.17

Tahmeaa pelaamista isänpäivänä

13.11.17

Kuusankoskelta pisteet Mikkeliin!

23.10.17

Sarja-avauksesta voitto ja tappio

02.10.17

Leba vahvempi Suomen Cupin 3. kierroksella!

25.09.17

Löysätempon Cupissa jatkoon!

10.09.17

Savonlinnasta kylmää vettä niskaan!

20.03.17

Kohti nousukarsintoja!

17.03.17

Löysätempo 2-divarikarsintaan!

08.03.17

Paikallispeleistä voitto ja tappio

03.02.17

Paikallispelit Forumilla!

26.01.17

Sulkavalta 3pst

26.01.17

Suuntana Sulkava!

05.01.17

Matkalle Lappeenrantaan!

09.12.16

Vierumäeltä 2 sarjapistettä

05.12.16

Paikallispeleistä täysi pistepotti!

07.11.16

Paikallispelien vkloppu!

04.11.16

Lappeenrannasta kolme sarjapistettä ja piikkipaikka!

24.10.16

Kausi jatkuu Lappeenrannassa!

20.10.16

Kauden avauksesta täysi pistepotti!

04.10.16

Kausiennakko 2016-2017

29.09.16

Cup taival päätökseen!

19.09.16

Suomen Cup 2016 2. kierros

13.09.16

Löysätempon pelaajarunko kasassa.

13.08.16

Löysätempo aktiivinen siirtomarkkinoilla!

22.06.16

3-divisioonan sarjajärjestelmä ja joukkueet selvillä!

16.06.16

Löysätempon taustat kunnossa!

06.06.16

Löysätempo etsii pelaajia!

06.06.16

Karjalainen vuoden Löysä!

02.04.16

Tie pystyyn karsinnoissa!

02.04.16

2-divisioonakarsinnat käyntiin viikonloppua!

18.03.16

Runkosarja voitokkaasti maaliin!

15.03.16

Kotona nähtiin punaista!

25.02.16

Runkosarja lähenee loppuaan

17.02.16

Lappeenrannasta kaksi sarjapistettä

03.02.16

Löysätempo kärkikamppailuun Lappeenrantaan

28.01.16

Savonlinnasta täydet pisteet!

18.01.16

Joulutauko on taputeltu!

14.01.16

Jaskan nurkkaus: Matka Helvettiin ja takas.

11.01.16

Joulutauolle sarjakärjessä!

14.12.15

Vuosi pakettiin kotikentällä!

08.12.15

Orimattilasta voitto ja tappio!

02.12.15

Pyhänä Orimattilaan!

26.11.15

Savonlinnasta 3 pistettä!

12.11.15

Kohti Savonlinnan OKL-hallia

03.11.15

Obelix ja PoNoVo II nurin!

19.10.15

Edessä kovat taistot!

13.10.15

Jaskan nurkkaus: Tapaus Damski

01.10.15

Hieno startti kauteen

28.09.15

Kausi käyntiin kotona!

23.09.15

Kausiennakko 2015-2016

20.09.15

Jaskan nurkkaus: Osa 1

17.08.15

Miesten 3-divisioonassa muutoksia!

23.06.15

Karsinnan toinen osa!

26.03.15

Heinolalle ensimmäinen kiinnitys!

23.03.15